-pieni ikkuna maailmaani-

tiistai 29. marraskuuta 2011

käpyjen metsästystä.







Tänään metsästin käpyjä. pihapiirissämme on iso kuusi, jossa on pieniä käpyjä. Kun menin käpyjä etsimään eihän niitä niin vain löytynytkään, liekö eläimet jo vieneet omansa. Pussin pohjallinen niitä sitten löytyi, mukaan tarttui myös sammalta sekä kuusesta tippuneita oksia. Ajattelin käyttää tuota saalistani joulukoristeluun ja keittiöön sainkin jo pikkuisen joulutunnelmaa. :)
Lätäköt olivat jäässä, oli pakko mennä kävelemään lätäkköön ja rikkomaan jää (niinkuin aina pienenä) :}

Käytiin pikkumiehen kanssa tänään ekaa kertaa perhekerhossakin. Oli ihan mukavaa, vaikka vielä hieman sivulta seurailtiinkin.



sunnuntai 27. marraskuuta 2011

vain elämää.




Viikonloppun sisältö.
-Simätulehdus
-Hautajaiset
-Tapaturma
-Siskon synttärit
-Ruokailu miehen veljen luona

Kokonaisuudessaan viikonloppussa on ollut paljon surullisia asioita, mutta mieli on silti ollut valoisa. Ehkä se johtuu siitä että pikkuinen on parantunut ja on saanut nukuttua hyvin:) 
Ja että osaa katsella asioita eri kannoilta.

Hautajaiset olivat minun iso iso äitini (ikää kertyi kunnioitettavat 93vuotta). 
Suru on suuri, mutta tärkeintä ovat muistot! Ja tiedän että tapaamme vielä,
seuraavissa elämissämme!

(Tapaturmassa ei mitään hengenvakavaa!)

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

6kk♥




Tänään pikkumiehelle tuli täyteen 6kk! Ollaan oltu paljon pirteämpiä eli flunssa on alkanut hellittää :) Päivää tuli vietettyä pikkuisen kanssa päiväunista taistellen ja välillä hurjasti nauraen. Pikkusiskoni poikkesi kahville ja isosiskoni kanssa kävin "tuulettumassa" eli elokuvissa! 
Oli mukava päivä!




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Leppoisa sunnuntai.








  • aamulla oltiin viluisia.
  • ihailtiin kun maa kimmelsi.
  • koettiin kauhun hetkiä. (makuuhuoneessa iso hämähäkki) 
  • päivemmällä nähtiin pieni lumikko juoksemassa piiloon sitä jahtaavia lintuja.
  • illalla kahviteltiin mummin ja pappan kanssa.
  • odotettiin isiä kotiin.
  • juotiin glögiä.
  • ja pohdittiin elämää.

lauantai 19. marraskuuta 2011

väsyttää..







Pikkumies vieläkin yskäinen. Nyt on ollut nuhaisempikin, jos se nyt lohkeaisi. Yöt ovat todella tuskaisia, unet vähissä. Sain kuitenkin inspiraatiota ja tapetoin olohuoneen seinän.
Tuo tapetti on aivan ihanaa.

(Niin, uusi tapetti on siis tuo tummempi)

perjantai 18. marraskuuta 2011

haaste.


Otin haasteen vastaan.
Kirjailiatar jätti haasteen kaikille halukkaille :) Kiitos siitä!
Minun tulee siis kertoa itsestäni kahdeksan asiaa, joita ette vielä tiedä. 
Tässä tulee:
  1. Olen 23-vuotias.
  2. Olen käynyt Espanjassa 17 kertaa.
  3. Olen juossut poliisia piiloon.
  4. Osaan tehdä lähihoitajan, puutarhurin, pintakäsittelijän ja pikkuisen parturinkin hommia :)
  5. Olen kiivennyt salaa kauppakeskuksen katolle.
  6. Olen Star Wars fani.
  7. Yksi suurin idolini on Salvador Dalì.
  8. Osaan pistää kieleni rullalle :D
 Eivät nämä nyt kauhean maailmaa mullistavia ole, mutta nyt tiedätte minusta hieman enemmän :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

apu matkakuumeeseen..







On tietysti varata matka :D Eli me lähdetään koko perhe ensi toukokuun lopussa Sisiliaan. Ei olla ennen Italiassa oltu, mutta paljon on kuultu hyvää ja niin ihanan näköistä siellä on. Ja hyvää ruokaa ja viiniä :P Varasimme matkan Letojanniin, joka aika pieni kylä/kaupunki, semmoinen kalastajakylä. (täydellinen meille). Lähellä on myös isompi kaupunki josta löytyy sitten nähtävyyksiä ja enemmän shoppailu mahdollisuuksia.
Luimme myös paljon matkailijoiden kokemuksia, ja kaikki olivat pitäneet kohteesta ja sopii kuulemma hyvin myös lapsille :) Vähän kyllä jännittää lento pikkuisen kanssa, mutta uskon että hyvin menee. Olen itsekkin yksi vuotiaasta matkustanut.

(Kuvat eivät ole Sisiliasta, vaan häämatkaltamme Kroatiasta. Ne saavat nyt olla ensiapu matkakuumeeseeni.)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

perjantai 11. marraskuuta 2011

Puheripulia.





Tajusin tässä juuri, etten ole poistunut noin kahden viikon aikana pihaa pidemmälle kuin neljä kertaa.
Huh. 
Vähän on sosiaalinen elämä kateissa. Onhan meitä täällä minä, vauva, koira "meidän" kissa (joka on lyhyesti sanottuna, talon vanhan omistajan eli minun mummun, mutta on jo aikoja sitten muuttanut naapuriin) ja pari rottaa. Ja mies silloin kun hän ei ole töissä tai harkoissa. 

Joten kun mies tulee töistä kotiin, saattaa minulla ilmetä hieman puheripulia :D

Mutta jos nyt vihdoin saataisiin flunssa kuriin ja päästäisiin pikkuisen kanssa kyläilemään.

tiistai 8. marraskuuta 2011

harmaatako..





Harmaata on. Mutta sitten taas ei.
Marraskuuksi ihmeen värikästä.

Minä tykkään harmaastakin, maalauksissani käytän paljon. Eilen pääsin taas pitkästä aikaa taidekurssille maalaamaan. Olen nyt harjoitellut värien käyttöä.
Yrittänyt tehdä enemmän koloristisempia ja elävämpiä maalauksia.
Harmaa saa siis jäädä, tai sitten ei.


lauantai 5. marraskuuta 2011

kaksin.





Viettettiin eilen miehen kanssa luksusaikaa kahden. Käytiin Rauman taidemuseossa katsomassa tälläinen taideneyttely. Oli upeita maalauksia. Sai inspiraatiota maalata itsekkin!
Ja sitten kierreltiin ihastelemassa vanhoja puutaloja!
Teki hyvää!




torstai 3. marraskuuta 2011

suunnittelua, sumua ja sumppia (tai no teetä)






Aamuisin on niin sumuista. Ja harmaata. On ollut tosi harmaa syksy, jotenkin hektinenkin, siksi jo odotankin ensilunta ja sen tuomaa rauhaa.
Olen nyt suunnitellut tulevaa tatuointiani, omistan sen pojalleni. Siihen tulee realistinen kauniin värinen sammakko ("sademetsäsammakko") ja sitten pojan nimi. Otan tatuoinnin todennäköisesti vasta keväämmällä, kun olen lopettanut imetyksen.
Tatuointi tulee olemaan minun kuudes, olen koukussa ;)

Saatiin isovanhemmiltani tuparilahjaksi hieno teesetti, kaksi kuppia tasseineen, kannu ja tuollainen kippa (ehkä voirasia). Se toi piristystä :)